
|
Ihminen on Jumalan rakkauden luomus
Soteria ry aloitti luentosarjansa kristillisestä ihmiskäsityksestä 7.11.2011.
Ensimmäinen tilaisuus pidettiin Tampereen ortodoksikirkon Nikolainsalissa.
Luennoijana oli ortodoksikirkon arkkipiispa Leo. Paikalla oli noin 40 kuulijaa.
Arkkipiispa Leon luento oli hyvin tiivis ja selkeä. Hän ei viljellyt turhia ajatuspolkuja,
vaan kertoi koruttomasti ortodoksisen kirkon opin ihmisestä. Luennon jälkeen käydyssä keskustelussa
aihe sai sitten hieman lisäsävyjä, kun läsnäolijat halusivat kysellä ja kommentoida aiheen pohjalta.
Arkkipiispa Leo korosti, että ihminen on Jumalan luoma ja sellaisena Jumalan kuva.
Jumalan rakkaus ilmentyy maan päällä keskeisesti ihmisessä. Aluksi ihminen on ollut
hyvä ja luomistyö oli hyvä.
Kuitenkin syntiinlankeemus turmeli tämän kuvan ja pahuus pääsi ottamaan tukevan
otteen ihmisestä ja ihmiselämästä.
Koska Jumalan rakkaus on täydellistä, Hän haluaa pelastaa ihmisen langenneesta
tilastaan. Tätä tarkoitusta varten Jumala syntyi ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa.
Ihmisen pelastus on Jeesuksessa Kristuksessa.
Kristinuskon tarkoitus on olla siltana langenneen maailman ja Jumalan välillä, sillä
ihmisyys on rajavyöhykettä Jumalan ja maailman välillä.
Keskustelussa nousi odotetusti esiin ihmisyyden yksi osa-alue, seksuaalisuus. Tähän
arkkipiispa Leo vastasi, että ortodoksinen kirkko vihkii ja tulee aina vihkimään
avioliittoon miehiä ja naisia.
Tapio Kangasniemi
|